maanantai 5. joulukuuta 2016

Niin on ollu, ja niin on aina oleva, omasta mielestään parhaita molemmat

Tuore Lappeenrannan palveluskoirayhdistyksen seuranmestari <3 
Eihän sit ehdi treenijuttuja päivittää, kun joka viikko olisi kisajuttuja jaettavaksi. Sesonkityöläinen ei ehdi "parhaalla kisakaudella" treenaamaan eikä kisaamaan, niin kisataan sitten talvella.

Lauantaina 26.11. kisattiin Lappeenrannassa palveluskoirayhdistyksen seuranmestaruuksissa. Molemmat koirat oli ilmottu kisaamaan. Päästiin viikolla onneksi pari kertaa samaan halliin treenaamaan. Ollaan Donin kanssa treenattu koko sen pieni ikä kyseisessä hallissa käytännössä pelkkää agilityä, pieni kelpie olikin aika lentoon lähdössä ekoissa treeneissään. Ehti onneksi tasaantua lauantain kokeeseen. Kokeessa oli tuomarina Harri Laisi, paitsi Riskillä avoimessa Tommi Varis. 

Donin kanssa oli jotenkin hirmu mukava olla kehässä! Fiilis oli hyvä, eikä kontaktia tarvinnut kaivella. Parissa kohtaa meinasi lähteä lapasesta, mutta keskiarvollisesti todella hyvä. Fiilis ilmeisesti kantaa ja Doni vetäisi henkilökohtaisen ennätyksensä! EVL1 304,5p KP ja LPKYn seuranmestari. Voi jätkä minkä teit. <3 


Paikkaistuminen 10 
Paikkamakuu ja luoksetulo 10 
   Tämä oli ihan super! Treenit tuottaa vihdoin tulosta. Viimeisenä maahan kunnon lätsähdyksellä ja ensimmäisenä luokse hyvällä vauhdilla. 

Tunnistusnouto 10 
Ruutu 10 
   Matka tuntui hirveän pitkältä! Johtunee varmaan kun lähetettiin keskelle hallia. Vähän hidasti juuri ennen stoppia. Seuraamaan hieno. 
Kaukot
  Liikkui s-i vaihdossa rumasti. s-m vaihdon pelastin, huomasin että lähtee istumaan kun aloitin käskyä ja kerkesin onneksi lisätä käskyn loppuun vielä "maa". 
Ohjattu 10 

Zeta 9
   Istuminen oli nyt hyvä, mutta seisomisessa steppaili
Seuraaminen 8,5
   Pari käännöstä löysästi, yhden pa seisoi. 
Kierto-ohjattu  9,5
  Löysä kierto, istuminen hyvä, vähän vino pa
Luoksetulo 9,5
   Jee, Hieno Donille. 



Ja sitten Riskin vuoro. Tiedä sitten johtuiko koko päivän autossa kökkimisestä, viikon liian riehakkaista treeneistä vai mistä, mutta Riski kävi vähän turhankin kierroksilla. Paikkaistumiseen mennessä oli kehän laidalla ihan hirveä härdelli (kaikki alo, avo ja evl koirakot)  ja pikkukelpietä ahdisti. Istumisessa oli todella levoton ja jännitin koko ajan lähteekö. Pää pyöri joka suuntaan. Yksilöliikkeet tehtiin samaan aikaan kun toisessa kehässä pyöri alokas. Voi olla, että sekin nosti kierroksia, vaikkei ottanutkaan suurempaa häiriötä. Liikkeiden aloituksissa kuului useampikin matala "ömöömmöömmm." Kehässä meinasi jo kiukuttaa kelpien kiukuttelu, mutta onneksi on videota. Näyttää paljon kivemmalle kuin sillä hetkellä tuntui. Pisteetkin riittivät, AVO1 257,5p ja 3. sija. Taidetaan siis vielä kerran käydä avossa opiskelemassa kisavirettä.


Paikkaistuminen 9

Seuraaminen 9
  Tuomaria häiritsi liian aktiivinen takapäänkäyttö
Liikkeestä seiso 0
   Istui 
Luoksetulo 10 
   Vähän levoton tämänkin jätössä 
Liikkeestä istuminen 9
   Annoin ehkä pienen vartaloavun 
Ruutu 10
   Äänteli ennen liikkeen alkua, ei onneksi ruvennut haukkumaan käskystä. Ajautui turhan oikeaan reunaan. 
Nouto 8,5 
   Sipsutteli itsensä sivulle, ääni heitossa 
Kaukot 7
   Viimeiseen maahan tuplakäsky, ja taas niitä ääniä 
Hyppy 8,5 
   Ääni jätössä ja asetellen sivulle 
Merkin kierto 9
  Huono sivulle 

Kokonaisvaikutus 9
   Riskin kannattaa kuulemma osallistua talenttiin vatsastapuhujana. 


Ettei liian vakavaksi menisi niin eilen, sunnuntaina, käytiin ihmettelemässä rally-tokon mestariluokan kuvioita. Aikataulutus meinasi vähän pettää. Oltiin ensin Riskin kanssa agilityvalkassa ja kukaan ei suostunut vaihtamaan ennalta sovittua järjestystä, joten oltiin vielä ryhmän viimeisiä. Riskin vuoro loppui 14.22, kun 14.30 olisi pitänyt olla toisella hallilla 5km päässä. Suoraan siis vaan kamat kasaan ja paikan vaihtoon. Luotin koirakisojen olevan aina myöhässä, ehkä jo tässä harrastusvuosien aikana tullut totuttua että harvemmin ovat ajoissa. Hallille saavuttua kaikki olivatkin jo odottamassa. Hupsis! Eipä muuta kuin suoraan rataantutustumiseen. Doni oli onneksi aika loppu päässä, niin ehdin vähän käyttää molempia kävelemässä ja antaa Donin päästellä suurimpia höyryjä ulos.

Tuomarina oli Tytti Lintenhofer, jonka kehään oli oikein mukava mennä. Ratakin vaikutti kohtuu yksinkertaiselta verrattuna niihin mitä olin etukätee mestarin piirrustuksia ehtinyt ihmettelemään. Ei ollut myöskään onneksi putkea tai sarjahyppyä joita eniten pelkäsin. Olisi saattanut hiukan lähteä tuolla mielentilalla lapasesta. Nyt oli vain liukas kuin saippua.


Oli myös mukava yllätys, parilla kyltillä lukee sivussa eritysmaininta "Hieno!": Liikkeestä istuminen, 360 vasempaan ja liikkeestä maahan. Hyvä Domps! Heti alussa uusittiin 4. kyltti "tulppaani", kun kelpie sinkosi maata kiertävälle radalle. Myös heti perään uusittiin "istu, kierrä koiran ympäri", lähin jo kiertämään koiraa kun huomasin että ei ollutkaan ottanut perusasentoa. Oletin vaan tokokoiran istuvan kun liike pysähtyy. Ei istunut. Toisella yrittämällä nämä moleemat onnistuivat. Valkovuokko-kyltiltä -1tvä, Doni ei meinannut lähteä uudestaan pyörähdyksen jälkeen pyörähtämään ja vaati vähän sähläystä. Muuten teki kaikki kyltit todella kivasti ja tarkasti. -2p lähti kokonaisvaikutelmasta ajoittaisesta ääntelystä. Tuomarin kommenttina "Reipas, osaava suoritus. Oikein kiva tekemisen meininki."  Lopputulos yllätti taululla, 91p!!! Kyllä hymyilytti. Niin hieno Doni!




4 kommenttia:

  1. Onnea! :) Te vedätte kyllä niin hyvin!

    VastaaPoista
  2. Onnea hienosita tuloksista!! Mahtista, ootte te vaan taitavia :)

    VastaaPoista
  3. Isot kiitokset kaikille, hienojen koirien kanssa on ihanaa tehdä. <3

    VastaaPoista