sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kierre vie kiihtyen mennessään

Blogin päivittämisen vaikeus. Mikä se sellainen muka on? Olisi aikaa, intoa, kirjoitettavaa, kuvia, treenejä purettaviksi ja tuloksia päiviteltäväksi. Silti joku sisäinen laiskuus ja aikaansaamattomuus nostaa päätään. Loput Lapin reissun kuvatkin sain vihdoin muokattua ja niistä osa jo tässä postauksessa. Loput tulossa omassa postauksessaan!


Aloitetaan niistä kaikista kivoimmista uutisista, ollaan nimittäin kisattu! Doni kisasi viime viikonloppuna Kouvolassa tokokokeessa ja Jyväskylässä kahdet rally-startit. Tokokokeessa oli vähän huonoa tuuria ilmassa. Nyt eivät sattuneet ne hiekanjyvät tai tähdet ihan kohdilleen. Oli siellä onneksi paljon hyvääkin. Doni oli ihan kivalla fiiliksellä kehässä, joidenkin liikkeiden aloituksissa meinasi vaipua kuplaansa, mutta sain ongittua sen sieltä pois ja kaikki liikkeet päästiin aloittamaan katsekontaktissa. Huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse arvuutella koiran kuulolla olemista. Tuomarina oli Jaana Tala, EVLssä 4 koiraa ja liikkeet normaalissa järkässä kolmeen osaan.
Pisteitä kertyi mokien jälkeen jopa 229,5, eli EVL2-tulos ja toinen sija.


Paikkaistuminen 9 
  Siirsi etutassuja piiloon päin 
Paikkamakuu 10 
  "Tulevaisuutta ajatellen maahanmeno voisi olla nopeampi", olin muuten leveää hymyä kun Doni meni ensimmäisellä käskyllä, määrtietoisesti ja kohtuu hyvällä vauhdilla ylipäätään maahan. 

Seuraaminen 7,5 
  Piippiiiiiippiip kuului vähän alussa ja huohottamista vähän läpi seuruun. Loppua kohti tasoittui. 
Zeta 5,5 
   Kaikki stopit hitaita ja istumisen jätti (yllätysyllätys) taas tekemättä. 
Luoksetulo 10 
   Varmaan ensimmäinen kymppi tästä liikkeestä! Kenraalitreenit tuottivat tulosta ja molemaat stopit nättejä. 
Ruutu 5,5 
   Eteenmenon vieressä oli merkki jota ensin katsoi virittelystä. Sain merkistä irti, mutta meni vähän epävarmasti ja oli ympyrän vieressä. Korjaus vähän turhan vauhdikas ja jäi toiseen suuntaan yksi tassu ulos. Kolmannella vihdoin ympyrässä, ruudussa huono paikka ja seuraamaan tulon kaahasi läpi. 

Ohjattu 9,5 
   Vino loppu pa 
Tunnari 10 
Kaukot 8 
   Ennakoi yhden seisomisen, possu! Tekniikka ok. 

Kiertohässäkkä 0 
Hieno kierto, ok stoppi. Kapulan kanssa sohelsi jotain ja ajautui hypystä ohi, ennen kun sai nostettua. 




Rally-kisat järkättiin sunnuntaina ihan meidän lähellä olevalla hallilla. Oli aika helppo kisapäivä, 11h yöunet ja välissä ehti käydä kotona syömässä. Kisat olivat tuplakisat, ensimmäisessä kisassa tuomarina oli Taru Leskinen ja jälkimäisessä Fiia-Maria Kivioja. Doni oli oikein kivalla fiiliksellä, vähän ehkä lentoon lähdössä, kun on niin monesti päässyt tuolla aksaamaan.
Ensimmäisellä radalla ainoastaan ohjaaja mokaili kun oli vähän kiire. Doni hoiti loistavasti oman tonttinsa. Pisteitä 96, eli RTK3 koulari ja 2. sija! Iltapäiväksi siis menolippu ylimpään, mestariluokkaan. Hui! Tuomarin kommenttina: "Kaunis rata, vaikka koira tekee todella korkealla vireellä." Ai miten niin oli aika siistiä?

Iso kiitos Riikalle videoinnista!

Pahoittelut luokattoman huonosta kuvasta, ompa edes jotain. 
Joopas. Ratapiirrustusta katsellessa iski jo epätoivo. Puolet kylteistä meille vaikeita, tai sellaisia joita ollaan treenattu kerta tai pari. Käytösruudusta osasin jo suoriltaan sanoa, että ei tule onnistumaan. Jännitti jotenkin ihan hirveästi! Unohdin auttaa koiraa ja olin sille epäselvä. Vaikeita juttuja kuitenkin osattiin, tai ainakin sinne päin. Pisteitä jäi jäljelle jopa 46, ei menty miinukselle! Olin tyytyväinen koiran vireeseen ja tekemiseen. Eiköhän me vielä koulari tästäkin luokasta hankita. Tuomarin kommenttina: "Innokas suoritus. Hallitusti ohjattu." 

Ensimmäinen -10 neloskyltiltä, oli vähän kierroksilla ja teki tupla perusasennon alussa, enkä tajunnut uusia. Kasi kyltillä (liikkeestä istuminen) toinen -10, jäi seisomaan. Puolenvaihto edessä oli meille ihan uusi kyltti ja saatiin se jopa onnistumaan, mutta pyörähti turhan ison kaaren ja siitäkin -10 rintamasuunnasta. Edessä peruutuksessa sain ensin seisomaan, mikä oli onnistuminen sekin! Peruutus oli vino (omaan mieleen?) ja liian lyhyt. On muuten vaikea arvioida "kolme koiran mittaa". Siltä kyltiltä myös -10. Käytösruudussa keski seisomassa varmaan 15 sek, jonka jälkeen rupesi kyttäämään radalla olevaa koiraa ja kääntyi rataa kohti. Käskin siitä suosiolla maahan, jossa pysyi koko loppu ajan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti