torstai 1. syyskuuta 2016

Kohti avoa, missä mennään?

Ja vähän Donin treenipulinaa. Huomenna starttaa jo aamusta auton nokka kohti pohjoista, Rukan agilitykisoja, Riskin pentutapaamista ja vaellusreissua. Välttelen siis pakkaamista ja käydään läpi vähän treenijuttuja. Riskin piti alustavien suunnitelmien mukaan korkata avo-luokka rotumestaruuksissa, mutta reissuaikataulua katsellessa huomasin meidän olevan Lapissa koko edeltävän viikon. Olisi ollut ehkä hiukan raskas alustus ennen koetta. Päätettiin siis siirtää koehaaveet edemmäs. Ollaan myös vähän laiskoteltu kokeiden puuttuessa, joten pakka on vielä hiukan levällään. Suunnataan Ellan ja Elvin kanssa 14.9 tokomölleihin Lahteen, hyvä siis ehkä sitä ennen tehdä pientä kartoitusta tilanteesta.

Kesäisiä treenikuvia, c. Hanna! 

Paikkaistuminen 1min
Toimii ainakin treeneissä. Välillä saattaa korjata asentoa pienellä liikkeellä, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi puuttua. Vähän meinaa pää pyöriä, mutta tähän ollaan nyt keskitytty. Malttaa kuitenkin istua pidempiäkin aikoja.

Seuraaminen, käännökset juoksussa oikeaan, peruutus 2-3 askelta
Juoksussa kääntymiset ovat hyviä, kunhan ohjaaja malttaa tehdä ne rauhassa. Peruutusta ollaan tehty vasta sisällä seinän vieressä. Tässä ei ihmeellisyyksiä, pitäisi liittää kaavioon ja ulos.


Liikkeestä istuminen tai maahanmeno
Maahanmeno olikin vanha tuttu, eli toimii. Istuminen on menossa parempaan päin. Pitää vielä vähän malttia rakentaa, palkan odotus pelkästä istumaan menosta on niin suuri. Kestää takana kävelyt.

Luoksetulo (maahan jätössä) 
Toimii tämäkin.

Liikkeestä seisominen
Tämä varmaan eniten kesken. Seisominen on nyt aika varma, tähänkin paljon lisää malttia. Ei meinaa millään malttaa odottaa seisomassa vaan heiluu vähän joka suuntaan ja steppaa paikoillaan.

Merkin kierto 
Tämä koki viime treeneissä jumiutumisen. Pitää muistaa tehdä paljon sivulta lähetyksiä. Itse liike hyvä ja varma, perusasennotkin ruvenneet toimimaan.

Nouto 
Ollaan keskitytty kapulasta luopumiseen heitossa, joten meinaanut jumittaa tässäkin sivulla jos ei saa namia heitosta tai vähintään kehua ennen noutokäskyä. Varmuutta, varmuutta. Nouto siisti ja perusasennot tässäkin parantuneet.


Kaukot ja hyppy
Toimii.

Ruutu 
On nyt lähtenyt toimimaan aika kivasti myös liikkuroituna. Tähänkin tarvitaan yllättäen sitä malttia. Steppaa seisomisessa, kun odottaa palloa. Pitänee kokeilla pyytää maahan, jos rauhoittaisi? Nyt palkattu pelkästään pysähtymisestä.



Doni on puuhaillut agilityä ja hakua. Vähän ruvennut kutkuttamaan ajatus, josko vielä kakkoseen kisaamaan haussa? Maastohan sillä on aika varmalla mallilla... Tottiksen ampumiset vaativat työtä, mutta epäilen ettei suurta työtä tarvittaisi, vähän väläytteli tutulle ajatusta josko saisin pyssyn lainaan niin pääsisi totuttamaan ruoan ja hengailun kautta.

Metsässä luukutettiin viime treeneissä vähän tyhjää. Neljän tyhjän jälkeen oli muuten vähän nokka kiinni. Pitää muistaa tehdä enemmän juuri näitä useamman tyhjän jälkeen vaikeampi löytö, jotta nokka pysyisi auki. Viime treenissä kahdella ekalla teki todella hyvin töitä. Väliin ne neljä tyhjää, joista kahdelle piti tehdä uudet lähetykset, kun koukkasi puolen välin jälkeen eteenpäin. Korjasi kylläkin hyvin ja oli muutenkin mukavan kuuliainen. Löydölle lähettäessä juoksi puoleen väliin ja tuli takaisin? Oli ilmeisesti sitä mieltä ettei viitsi enää juosta kun ei täällä ketään ole. Toisella lähetyksellä hyvin ja nenäkin aukesi. Ilmaisut ovat olleet tauonkin jälkeen hurjan hyviä.

Agilityakin päästy tekemään enemmän. On se vaan mainio tyyppi. Muutamia startteja voisi syksylle kyllä katsella, viikonloppuna juostaan Rukalla viiden startin verran ja olisihan joku tulos tai muutamakin ihan kiva. :D Doni pääsi Riskin agitreeneihin viime viikolla tuuraamaan, ja on se vaan aika kiva. Vähän tassuissa alkoi viimeisellä vedolla painaa mutta niin me vaan vedettiin nollalla läpi. Suuria saavutuksia ihmisen pääkopalle.

2 kommenttia:

  1. Kentän laidalla mietinkin, että olitteko Rukalla kisoissa kun kuulin tutun nimisen kelpien nimen :D Minä talkoilin koko viikonlopun sielä ja juostiin Cindyn kanssa kolme starttia. Yhteen starttiin ei päästy luokannousun takia.

    VastaaPoista
  2. Aa, noniin. Sielläpä me! :D

    VastaaPoista