torstai 14. heinäkuuta 2016

Who knows why it's gotta be this way


Treeniätreeniä ja kovaa menoa taas meidän elämään. Ihminen kiitää töiden, koiratreenien ja sängyn väliä, eikä pahemmin jää ylimääräistä aikaa blogin naputtelemiselle vaikka treenejä pitäisi kirjoittaa ylös. Ollaan puuhailtu lähinnä tokoa ja Riskille myös agia. Riski kävi myös reilu viikko sitten tokokokeessa Imatralla ja Doni kokeenomaisissa Saarijärvellä.

Riskin kokeessa vain kaksi alokkaan koiraa, tuomarina Tommi Varis. Vettä sateli pitkin päivää ja tuli mieleen ettei ihan liikaa olla sateessa treenattu. Suorituksen aikana onneksi lähinnä vaan tihutteli, mutta märkä ja pehmeä hiekkakenttä ällötti pientä prinsessapoikaa. Vähän kyllä jänskätti, kun koira ei ennen omaa vuoroaan viitsinyt mennä esimerkiksi ollenkaan maahan. Kehässä onneksi fiilis kantoi! Perusasennot vinoja kun piti pyllyä asetella. Mutta ykkönen on aina ykkönen. ;)
Lopputulemana ALO1 169p ja luokkavoitto!



Paikkamakuu 7
   En saanut kunnolla kontaktiin ennen liikkeen alkua ja meni viereisen käskystä maahan, sivulle nousuun vahingossa vartaloapu. 

Seuraaminen
   Vinot perusasennot, yhdellä suoralla vilkaisi kehän laidalla kuuluvaa haukkumista, mutta palasi samantien takaisin seuraamaan. Kiva pätkä! 
Liikkeestä maahan 8,5 
   Jäi istumaan lähtöön vaikka oli hyvässä perusasennossa, mikä lie aivopieru.. Maaahanmeno hidas omaan kriteeriin. 
Luoksetulo 8
   Jäi ihan poikittain sivulle tullessa, takana ollut yleisö ja hässäkkä näyttivät ahdistaneen.
Noutokapulan pito 9
   Hieno! Pidin varmaan sekunnin-pari kiinni kapulasta ennen kuin pyysin irroittamaan ja tuomari tulkitsi tämän "taisteluksi kapulasta". 
Kaukot 10
Hyppy 8,5
Oli ihan vinossa jätössä ja sivulletulo huono. 
Kokonaisvaikutus 9
   Taas pääsi pari yksittäistä haukkua, mutta fiilis oli kiva ja koira vastasi hienosti sosiaaliseen palkkaan ja teki hienot siirtymät. 


Sitten siihen  muuhun elämään! Tai no elämään kuuluu lähinnä sohvannurkassa nukkumista. Riski ei ole harrastanut mitään askartelujakaan viime aikoina yksinollessaan, joten ei iistäkään mitään tarinoitavaa. Tai no, yksi styroksinen levy oli räjähtänyt olkkarin nukkamatolle ja tabletin suojakuorta oli vähän maisteltu. Onneksi itse tabletti sevisi säikähdyksellä. Ja voi kyllä, sitä styroksi murua oli varsin helppo imuroida tuosta matosta. Ei.

Doni kävi taidontarkastuksessa niissä kokeenomaisissa treeneissä ja noh. Tiivistelmänä sanottakoon että kaksi viikkoa on aika lyhyt aika. Täytynee siis ryhtyä hommiin. Liikkeet tehtiin sekoitetussa järkässä ja sai puuttua mokiin ja tehdä uudestaan, kiitos tästä mahdollisuudesta!
Kehäänmenot ja liikkeenaloitukset olivat hienoja! Ei mitään tyhmiä hölmöilyjä tai kyttäämiseen vaan pelitti oikein mukavasti!
Zetalla aloitettiin. S-I-M. Seisominen hyvä, istumisen seisoi. Otettiin alusta, nyt teki kaikki asennot hyvin ja seuruu hienoa. Mikä näissä istumisissa tökkii koetilanteessa? Ei ymmärrä.
Tunnari kaikkineen hieno! Siististi kapuloille, nopea haistelu ja palautus reippaalla laukalla! Tykkään.
Luoksetulo tökkii taas pahemman kerran. Stoppi vartaloavulla ihan kiva, itseasiassa ihan hyvä Doniksi. Maahanmeno uusittiinkin sitten kolmesti? Ei vaan meinaa mennä maahan, ei millään. Jäi seisomaan, seuraavalla istumaan ja viimeisellä hidas, mutta meni maahan asti.
Kiertonoudossa teki istumisen seisomisen kautta. Palautus vino, mutta kokonaisuus hieno.

Toisen setin alkuun ruutu, eteen hieno, ruutuun hieno, mutta rupesi haistelemaan ruudussa, murr! Alusta siis tämäkin. Toisellakin toistolla hieno eteenmeno ja hienosti ruutuun. Seuraamaan myös hyvä.
Kaukoissa teki todella siistillä tekniikalla, viimeiseen seiso-maahan vaihtoon asti. Jossain tökki ja teki varmaan ensin kolme istumista ennen kuin tajusi mennä maahan. Otettiin uudelleen lähempää pelkät m-i-s-m sarja eikä mitään ongelmaa.
Ohjattu hieno! Työ tuottanee vihdoin tulosta. Loppuun seuraaminen. Kaavio varmaan kolmasosan normaalista, mutta toisaalta ei pidempääkään tarvitse. Sisälsi kaiken tarpeellisen ja Doni teki hienon seuruun!

Paikkaistuminen hyvä, skarppasi hyvin kun tulin piilosta ja näytin vielä taskusta lelua. Vajosi kuitenkin takaisin koomaan ja maahan käskyyn ei mitään reaktiota. Kävin kertomassa pienen palautteen ja uudella yrittämällä lätsähti hyvin.


Treeneissä sentään luistaa hyvin. Ollaan ehditty työstää jo muutamassa treenissä kokeenomaisessa ilmenneitä ongelmia ja on lähteny toimimaan hyvin! Olen jopa tehnyt ihan paperille treenilistan ja suunnitellut treenien aiheet jokapäivälle. Eiköhän tämä tästä. Pari päivää on vilauteltu etenekin todella hienoja luoksarin stoppeja ja maahanmenoja. Zetaa ollaan vähän rikottu kuuntelutreeneiksi ja ainakin eilisen ja tämän päiväisen perusteella vaikuttaa hyvältä. Huomaan sitten kokeessa kun koira sinkoaa "istu" käskystä ruutuun, että olikohan tämä sittenkään niin hyvä idea.




2 kommenttia: